30.03.22

C&W neuvonantajana rakentuvan kerrostalokohteen myynnissä

 

Fira ja eQ:n asuntorahasto toteuttivat kaupan Vantaan Kivistöön rakentuvasta kerrostalosta

 

Helsinki maaliskuu 2022 – Fira Oy on sopinut eQ:n asuntorahaston kanssa rakentuvan kerrostalon kaupasta.

Vantaan Kivistöön rakentuva kohde sijaitsee lyhyen kävelyetäisyyden päässä Kivistön juna-asemalta ja rakenteilla olevasta Kivistön lähipalvelukeskuksesta. Korkeatasoinen kohde koostuu monipuolisista, eri elämänvaiheisiin soveltuvista asuntotyypeistä, ja yhdistettävät asunnot tekevät siitä myös hyvin joustavan vuokra-asuntokohteen.

Kohteen rakennustyöt alkavat kevään 2022 aikana ja kohteen odotetaan valmistuvan alkuvuodesta 2024.

Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.

”Kivistön alueen kehittymisen näkökulmasta uusi kohdekokonaisuus täydentää hienosti Firan aiemmin aloittamia hankkeita alueella. Hankkeen taustalla on kaupungin järjestämästä kilpailusta aina rakentamisen aloittamiseen asti ulottuva pitkäjänteinen kehitystyö. Kohteen kehityksessä on hyödynnetty Firan Asuntokirjastoa, jonka avulla hallitsimme erinäiset muutosvariaatiot matkan varrella tehokkaasti. Olemme erittäin tyytyväisiä, että Kivistön kohde päätyi ensimmäiseksi Firan ja eQ:n väliseksi hankkeeksi. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia yhteisiä kokonaisuuksia, sanoo Fira Oy:n asuntorakentamisen liiketoimintajohtaja Topi Laine.”

”Olemme erittäin iloisia yhteistyön aloittamisesta Firan kanssa. Tämä Vantaan Kivistöön rakentuva kohde sopii erinomaisesti rahastoomme ja tulee tarjoamaan asukkailleen hyvää asumista ja arjen helppoutta hyvien lähipalveluiden ja liikenneyhteyksien äärellä”, sanoo eQ:n asuntorahastoista vastaava sijoitusjohtaja Markus Pitkänen. eQ Varainhoito Oy:n hallinnoimat kaksi asuntorahastoa sijoittavat vapaarahoitteisiin vuokra-asuntoihin pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa. Ensimmäinen kesällä 2020 perustettu asuntorahasto on suljettu ja sen kaikki tulevat kohteet on kiinnitetty, helmikuussa 2022 perustetun eQ Asunnot II:n varainkeruu ja sijoitustoiminta on parhaillaan käynnissä.

“Kiitämme molempia osapuolia hyvin sujuneesta kauppaprosessista ja olemme erittäin tyytyväisiä, että Firan kanssa alkanut yhteistyö johtaa onnistuneeseen lopputulokseen. Kivistön projekti on jälleen erinomainen esimerkki hyvien kulkuyhteyksien ja lähipalvelujen tukeman vuokra-asuntokohteen saavuttamasta korkeasta kysynnästä vallitsevassa markkinassa, sanoo Cushman & Wakefieldin osakas Ville Suhonen.”

Cushman & Wakefield toimi projektissa myyjän kaupallisena neuvonantajana.

 

Etkö löydä etsimääsi?

Ota yhteyttä meidän asiantuntijaan.