08.03.22
C&W neuvonantajana rakentuvan kerrostalon myynnissä
JM Suomi ja NREP toteuttivat kaupan Helsinkiin rakentuvasta kerrostalosta
Helsinki Maaliskuu 2022 – JM Suomi on sopinut NREP:n rahaston kanssa rakentuvan kerrostalon kaupasta. Kohde sijaitsee Helsingin Herttoniemessä kävelyetäisyydellä alueen palveluista sekä julkisista liikenneyhteyksistä ja kattaa yhteensä 128 asuntoa ja kolme liiketilaa. Kohde tullaan rakentamaan korkeatasoisena vuokra-asuntokohteena ja se tullaan toteuttamaan A-energialuokkaan. Lisäksi kohteelle tavoitellaan jo rakennusvaiheessa sertifiointia LEED Platina-tasoon.
Kohteen rakennustyöt on aloitettu ja sen odotetaan valmistuvan alkuvuodesta 2024.
Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.
”Tämä sopimus vahvistaa asemaamme ja JM:n näkyvyyttä Herttoniemessä, joka on yksi keskeisistä asuntojen kehittämiskohteistamme Helsingissä. Haluan kiittää kumppaneitamme ja NREP:iä hyvästä yhteistyöstä ja sujuvasta kaupankäynnistä, kertoo JM Suomen tulosyksikön johtaja Teppo Isokangas.”
”NREP haluaa tukea kasvavien kaupunginosien kehitystä tarjoamalla niin palveluita kuin koteja kaupunkilaisille. Tuomme Herttoniemeen lisää laadukkaita ja ympäristöystävällisiä Juli-koteja. Juli Livingin vuokra-asunnot on suunniteltu kunnianhimoisin vastuullisuustavoittein, jotka näkyvät myös tässä hankkeessa. On ilo olla viemässä hanketta eteenpäin, kiitämme kumppaneita hyvästä yhteistyöstä”, kommentoi Petri Valkama, NREPin osakas.
“Olemme erittäin iloisia voidessamme auttaa JM Suomea tässä menestyksekkäässä myyntiprojektissa, joka osoittaa markkinakysynnän olevan erittäin vahva energiatehokkaille asuntokohteille, sanoo Cushman & Wakefieldin projektista vastannut johtaja Ville Laitinen.”
Cushman & Wakefield toimi projektissa myyjän kaupallisena neuvonantajana. Borenius edusti myyjää juridisena neuvonantajana. Bird & Bird edusti ostajaa juridisena neuvonantajana.